sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Pieni keväinen villatakki

Kesähän nyt jo oikeastaan on, säiden perusteella ainakin. Jo keväällä aloitettu neuletakki on kuitenkin vihdoinkin valmis, ja suuntasimme heti pihalle koivujen alle sitä kuvamaan. Lyhythihainen jakku
Ohje: Moda 1/2009 (malli nro 29), koko 36/38
Lanka: 7-Veljestä, kirkkaan vihreä Marttojen kampanjaväri 300g + kirkkaan valk. melkein 150 g
Puikot: 5 bambut


Takin juju on lyhyissä hihoissa sekä korkeassa kauluksessa, jonka taitoin kaksin kerroin ja ompelin saumaan kiinni.
Nähdessäni kevättalvella kaupassa tuota 7-Veljestä -langan uutta väriä Marttojen tuomana kampanjana arvelin sen olevan ehkä turhankin räikeää ja sopivan vain sukkiin tai muihin pienempiin töihin. Kiikutin sitä kuitenkin kotiin pari kerää, ja puikoilla lanka alkoikin miellyttää silmää yhä enemmän ja enemmän. Sävy on ihanan pirteä ja tuore. Jotenkin se muistuttaa juuri puhjenneita koivun lehtiä! Halusin takkiin myös jotain muuta väriä, ja valkoinen sopi näin kevät-/kesäaikaan. Niin, ja löytyyhän koivustakin valkoista.
Korvasin siis ohjeen Noro-langat tällä tavallisen naisen versiolla eli 7-Veikalla, jonka silmukkaluvut täsmäävät aika lähelle. Tein saman tempun myös aiemmin valmistuneessa liivissä. Mutta, mutta; joko takin käyttäjä on isompi kuin koko 38 edellyttäisi, tai sitten se mallitilkku olisi todellakin hyödyllinen joskus tehdä... Takki on nimittäin napit kiinni aavistuksen turhan knafti. Ehkäpä uusi höyrytys ja kevyt venytys voisivat vielä auttaa (tai sitten vähemmän niitä herkkuja...)

Pikkis tahtoi jälleen tapansa mukaan auttaa, mutta vielä taitaa neiti tarvita hieman opastusta neulan käytössä :)


Työn valmistuttua pieni kesäinen hemmottelu on paikallaan, herkkulupauksista huolimatta. Kissoille tarjottiin kermavaahtoa, jonka ne kuulemma nauttivat mieluiten ilman mansikoita.

1 kommentti:

Markka kirjoitti...

Ihan hirmuisen kiva neule, pitääkin pistää korvan taakse että tuommoinen ohje on olemassa!