maanantai 12. heinäkuuta 2010

Peppi Pitkätossun sukat

Kovin ovat jääneet käsityöt viimeaikoina, aika kun menee uuteen, pikkuiseen tulokkaaseen tutustuen, pieniä silmiä, sormia, varpuleita katsellen ja pikkukorviin kuiskuttaen. Valmiiksi sain sentään jotain pientä, eipä neiti mitään isokokoista vielä tarvitsekaan;-)

Ensimmäinen sukka valmistui jo ennen tytön syntymää, toinen noin pari viikkoa sitten, lähinnä automatkalla neuloen.
Peppi Pitkätossun raitasukat
Malli: Uhoavan Gnun Supervauvan polvisukat
Lanka: raidallinen Fabelia, lohenpunainen Titan Woolin Rubino
Puikot: 2,5 bambusukkikset


Näitä on tullut tehtyä siskojenkin lapsille, joten pitihän sitä omallekin sellaiset tehdä, edes yksi pari. Nyt tosin mietin, lieneeköhän noille tulla käyttöä näillä kesäkeleillä ennen kuin jäävät aivan pieniksi...

Laitetaan vielä kuva tytöstä lakissa, josta tuli kuin tulikin sopiva koon puolesta. Vähän sitä jännitin neuloessa, lakki kun valmistui vauvan vielä potkiskellessa masussa.
Kissat ovat onneksi ottaneet uuden tulokkaan hyvin vastaan. Ovat varmaan jo tottuneet pieniin ihmisiin siskonpoikien ja -tytön myötä. Itseäni vain hieman surettaa, kun ei enää tahdo leikkiaikaa riittää karvatassuille vanhaan tapaan, ei ainakaan aina silloin, kun vaikka Pikkis sitä pyytäisi. Onneksi on mukava lanko lähellä, jonka kanssa kissaneiti pääsi purkamaan energiaa ihan väsyksiin asti:)


Ensin vaanitaan...

sitten väijytään...

ja lopuksi kunnon hyökkäys!Iloista alkavaa viikkoa:)

Ei kommentteja: