maanantai 28. maaliskuuta 2011

Aarteita lapsuudesta

Kaipa sitä jo on omasta lapsuudesta sitten vierähtänyt aikaa tovi, kun kovin nostalgisille tuntuvat siltä ajalta säilyneet aarteet. Kaivelin pari viikkoa sitten mummilassa vaatekaapin perukoita, ja sieltä löytyi useampi pari tyttöjen todella suloisia kenkiä. Vanhanaikaisimmat, ja pienimmät, pääsivät osaksi sisustusta.

Mekko sen sijaan taitaa olla siskon tytölle juuri oikeaa kokoa tänä kesänä! Mekko onkin ilmeisesti hänen,  -80 luvun alussa syntyneen, nuoremman siskoni.


Vaippaompeluksilla jatketaan, (toivottavasti en ihan kyllästytä osaa täällä piipahtavista. Lupaan ettei tästä tule pelkästään vaippablogia!:). Nyt kokeilin ensimmäisten PUL-taskun ompelua. Kaavana käytin edelleen Suuri Käsityö -lehden numeron 1/08 kaavaa, ja nyt kokoa L. Noiden siivekkeiden saaminen symmetrisiksi on vain sitten hankalaa!

Ensimmäisen, ja mielestäni kivamman, vaipan päällikankaana on aivan ihana Eurokankaan Sienet ja kukat -PUL.

Sisäkankaana tässä on sininen mikrofleece.

Toiseen vaippaan ompelin kuosin Jätti-Rätin raidallisesta PUL-kankaasta. En oikein tiedä, iskeekö tuo kuosi, mutta on ainakin iloisen värinen, aurinkoinen! 
 

Sisäkankaaksi laitoin mielestäni väreihin sopivaa Myllymuksujen vihreää bambujoustofroteeta. Märällehän tuo tuntuu, niin täytyy käyttää sitten kuivaliinaa erikseen tuossa vaipassa. Tässä vaipassa kokeilin myös ekaa kertaa tehdä neppikiinniteisen vaipan.

Tässä vielä salamalla otettu kuva vaipoista. Vanhahan tuo minun kamera jo on, ja kuvatkin harmillisesti ja nolostuttavastikin sen mukaisia...:-(


On täällä jotain neulottukin. Puikkorintamalla on ollut aivan hirmu hiljaista. Osa syynä on käsivaivat, ranteen/peukalon rasitusvamma, joka on vaivannut jo tammikuusta asti. Sen takia pitäisikin käyttää rannetukea päivät pitkät, vaan kömpelöhän tuo on... Mutta tällaisen myssyn tein itselleni, kun nuo kaikki vanhat on joko venyneet resorista ihan muodottomiksi, taikka sitten kadonneet jonnekin. Mallina tuttu ja kiva Mario Myssy. Voi kun vielä ehtesi tehdä samansävyiset lapaset... Valkoinen kukkakoriste on löytö KappAhlista.


Malli: Mario-Myssy
Lanka: Novitan Anni harmaa
Puikot: 6 pyöröt ja bambusukkikset

Tulipahan kuvia monta tällä kertaa.

Aurinkoista viikon alkua Sinulle juuri :-)

3 kommenttia:

JaanaElina kirjoitti...

Ihanat valkoiset kengät.Ihana löytö.

Mukavaa viikonlopun jatkoa.

Ikuinen vauvakuume kirjoitti...

Hienoja vaippoja. Itsekin ompelen tuota raitakuosia vähän niinkuin aurinkolasit silmillä... Mutta kangas Jättirätistä 12 e/m - hyviä käyttövaippoja kohtuu hinnalla.

Petra kirjoitti...

Ihana tuo kukkasomisteinen pipo, sulla on selvästi kädentiadot hallussa:))
www.kerromulletotuus.blogspot.com
tuolla voit seurata hieman erilaista blogia:)