lauantai 3. joulukuuta 2011

Piparkakkupipoja ja traktoreita

Teki mieli ommella jotain pientä jouluista tytölle, kun ei täällä etelässä ole muuten oikein päästy joulun tunnelmaan vielä, säiden puolesta siis. Myssylle olikin tarvetta, kun edellinen pääsi likastumaan ja pesussa menee aina tovi. Samalla kivalla ohjeella syntyi tälläinen Piparkakkupipo.


Päällinen kirpparilta ostettu naisten (käyttämätön?) punainen velourpusero, vuori ohkaista bambu-villaa Hanhelilta. Korvilla tuulipukukangasta ja lisäkerros tuota bambu-villaa. Sieninauha (joka muuten ei näy juuri näissä kuvissa, mutta on pipon takasaumassa, alemman kuvan pipoissa sama sieninauha), sekä applikaatioiden 2-puolinen tukikangas, ovat myöskin Hanhelilta. Solmiamisnauhat samaisesta kierrätyspuserosta, applikaatiot jf-tilkkuja. Applikaatioihin piirsit mallit oikeista piparkakkumuoteista, ovat osoittautuneet aiemminkin käteviksi malleiksi :-)

Toisen siskoni perhe, famiglia Metsänväki, saa kukin omat päänlämmikkeet jouluisissa sekä poikamaisissa kuoseissa.

Siskon tytölle tein muutoin aivan samanlaisen pipon kuin omalle tytölle, mutta solmiamisnauhat jätin pois. Perheen äiti saa samistella tytön kanssa omassa piparipipossaan! Huomasin vasta jälkeenpäin, että tämän pipariukko tanssii pikkaisen vinossa, mitä lie ollut glögin seassa ukolla...;-D Tähän ei enää paidan velour riittänyt, joten tämän ompelin punaisesta, ihanan pehmeästä trikoosametista, jonka hankin Ratexilta. Muut materiaalit samoja kuin em. pipoissa, paitsi että korvallisilla ei tuulisuojia.

Perheen pojalle traktoripipo joustofroteesta samalla mallilla, vuorina samaa bambu-villaa ja korvilla tuulikangasta ja extrakerros vuorikangasta.

Metsänväen perheen pää saapi sitten samistella pojan kanssa omassa traktoripipossaan :-) Kangas ei riittänyt enää korvalliseen malliin, joten tuli ihan peruspipo neliön muodossa.

Kuvissa vilahtaa myös pieni tuunausompelmus. Ostin ihanan, mutta jo kovin käytetyn ja polvista kuluneen, retropotkarin kokoa 80cm. Olisi tuo varmasti mahtunut potkareinakin vielä meidän tytölle, mutta en enää noin isolla osaa käyttää potkuhousuja.. Niinpä pienen harkinnan, ja ompelukurssin open hyvien vinkkien jälkeen leikkasin housuosan pois ja ompelin suloiseen yläosaan hamekaitaleen. Nyt on tyttösellä "uusi" Norsu-liivihame. Hamekaistale samaa punaista samettitrikoota kuin siskoni pipossa. Äitini muuten huokaisi nostalgisesti hameen nähdessään: "tuohan on tuttu, siskollasi oli tuo potkupuku":-)



Aurinkoista toista Adventtia jokaiselle!

Ei kommentteja: