tiistai 24. joulukuuta 2013

Yksi yö jouluun

Kaikenlaista pientä on ommeltu, vaan ei yhtäkään lahjaa tänä vuonna. Toiveitakin taisi olla pari, minne se aika katosi oikein...



Tytöille viime tingassa ennen jouluista laivamatkaa valmistui jouluiset samisteluasut. Pienemmän potkarit jälleen Crawler-kaavalla, body tuttu oma sovellus Lil´darlingista. Koko noissa noin 74 cm.

Body on muuten ensimmäinen joustofroteinen body, jonka olen ommellut. Tässä ihanaa punaista Ainolasta kesällä ostettua joustista.

Isomman tytön mekon kaavana on singoalla noin kokoa 104 cm, mutta jatkoin hihoja pitkiksi ja koitin saada niihin vähän pussimaisuutta. Tosin aluksi tuli vähän turhankin paljon.. Tässä kankaina Tanyasumin sydänjoustis ja valkoinen hihoissa on Jättiksestä.


Lastenhuoneen oven eteen tein ovistopperin vanhasta retrokankaan kuvioista. Tytön täytin kangassilpulla (joku pöhkö säästää sellaistakin....).


Keittiökin sai vähän jouluista.


Nämä velourpöksyt tein jo tovi sitten, mutta unohdin blogata ne. Ensimmäistä kertaa koitin tuollaisia sivutaskuja, kaavana halkaistu Saimi.

Vähän vetää toinen lahjetta tiukemmalle, mutta käyttökelpoiset sentään onneksi muuten.



Iloista joulua! :)

Ei kommentteja: