tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kevätompeluita

Viime postauksen tyttöjen pilviasujen kaveriksi tein itselleni myös oman. Kangas on vuosia sitten EK:sta ostettu Nanson? trikoo, kaava on pikkuisen muokattu Ottobren 5/10 Susie.

Ihan ok, kaipa tätä joskus tulee pidettyä..


Isommalle tytölle tein tuollaisen "villatakin", vai pusakkako tuo on? Kaavaksi löysin Ottobren 4/13 Cloudy Day -takin. Tein kokoa 104 cm, mutta helman pituus on kokoa 110 cm. Ostin jo ajat sitten tuon pienen pätkän Onerva-joustista, mutten oikein tykännytkään siitä kankaana. Onneksi kuitenkin ompelin siitä jotain, sehän on ihana kuosi!


Edessä nepparijono.


Pusakan pariksi tein omenanvihreästä velourista leggarit, joihin applikoin tuon onervan kukkasen lahkeeseen.


Pienempi tyttö sai kaksi joustofroteista body-housut -settiä. Bodyt tein Bert-nappilistabodyn (Ottobre 1/12) kaavalla, ja nyt laitoin tuon neppilistan olalle. Eka kokeilu noin vuosi sitten tuossa edessä ei oikein onnistunut.. Keltaisen bodyn tein kokoa 80 cm ja ensin sen näytti hiiirmu isolle, mutta päälle puettuna ei tuo nyt kauhean iso olekaan.



Housut tein Little Houses -kaavalla (sama Ottobre eli 1/12) ja nämäkin ovat kokoa 80 cm. Keltaisen ja pinkin yhdistelmä tuntuu nyt niin kivalle silmään :) Näiden housujen peppuosa ja resorit siis pinkkiä joustista, muuten ovat keltaiset.



Toisen setin bodysta tein kuitenkin hivenen pienemmän. Tähän settiin käytin kauan säästeltyä ihanaa vihreää Sunrayta  <3 p="">

Enää yksi kuva vain,  jooko!


Tarkkasilmäinen voi alla huomata, miten tuon jemmatun sunrayn kanssa kävi.. (bodyn selkäpuolen auringot hymyilevät suupielet alaspäin..)





2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tykkäsin erityisesti tuosta sun tunikasta, siinä on tosi kiva leikkaus!

Villakissa kirjoitti...

Kiitos! :) Tuo onkin kiva kaava, helposti vähän muokattavissa, olen tehnyt sillä jopa luukullisia imetyspaitoja...