lauantai 9. elokuuta 2008

Pellavaista, kesäistä, ihan vain itselleni:)

Alkukesästä tuli kokeiluta muutamaa ompeluohjetta, joiden blogipäivitys pääsi hieman venahtamaan... Kangaskaupasta löytyi ihania pellavia, joista oli pakko koittaa väkertää jotain kivaa kesäksi. Uutta, nimenomaan kesäistä laukkua kaipailin, ja aika mukava ohjekin löytyi netistä. Koska laukusta oli tarkoitus tehdä kesäinen, siihen piti tietenkin myös applikoida ja kirjoa jotain kesäistä. Mikäpä sen parempi aihe kuin koivut ja heinäkuhilaat:-) Koristeena lisäksi pieni pehmeä lintu, jonka mallin piirsin paperille piparkakkumuotista.


Kesälaukku, ohje täältä. Applikoinnit ja kirjonnat omasta päästä.

Tässä tarkempi kuva, vaikka laukku onkin siinä hieman rypyssä... Pellavan paheita!



Kassin jälkeen hurautin samasta kankaasta mekon. Ohje on alunperin tunikalle (Suuri Käsityölehti 8/07), mutta pidensin helmoja itselleni mieluisiksi.
Tunikamekko pellavaa, vuori puuvillaa. Ohje SK 8/07
Helmoihin kirjoin vielä sudenkorentoja. Vuoritin myös koko hameen. Alkup. ohjeessa vuori tuli vain yläosaan.



Seuraavassa postauksessa puhutaan taas neulonnasta, langoista ja puupuikoista:) Mukavaa elokuun alkua!

Ei kommentteja: