lauantai 5. maaliskuuta 2011

Lisää vaippuleita ja mukavia kyläilyjä

Vaippuleiden ompeluun on kovin moni kestoilija jäänyt koukkuun, ja mukavaa puuhaa tuo onkin, kun vain pääsee vauhtiin ja sisälle vaippamaailman saloihin. No, eipä tuo tosiaan loppujen lopuksi kovin salatiedettä olekaan, ja noita nopeasti kuivuvia sisätäyttöjä on myös nopea ommella.


Ohjeena on sama kuin ensimmäisessäkin vaipassa, eli SK 1/08, kokona näissäkin M. Ruskeissa vaipoissa päällikankaana on kirpparilta löytynyt H&M:n tunika, norsuvaipan kangas on uutta Myllymuksujen joustofroteeta.

Sisäkankaana kaikissa on valkoista coolmaxia. Kokolaput on Pikku Auringosta. Noihin yksivärisiin vaippoihin halusin tehdä piristykseksi applikaatiot takapuolelle, ja tuo vaaleanpunainen sydän onnistuikin velourista ihan kivasti. Mallina siinä on Tilda-sydän. Mutta Norsukankaasta leikattu norsurivi tahtoikin sitten marssia vähän vinoon...


Laskiasviikonloppua vietetään täälläpäin kauniissa, mutta niin tuulisessa säässä, että vauhtia pulkkaan saa melkein jo itsestäänkin tuulen voimasta:-) Lunta onneksi on vielä riittäväsi laskemiseen.

Sisko perheineen tuli tänään kylään. Kahviteltiin, jutusteltiin, nautittiin laskiaispullista ja hyvästä seurasta:) Neidillä oli myös lysti seurata isompien lasten touhuja ja vilistystä! Kyllä siinä kului mukavasti tovi jos toinenkin, ja aina välillä kuului iloinen kiljahdus :-)




 Aurinkoista laskiasviikonloppua Sinulle!


3 kommenttia:

Neiti R kirjoitti...

Mulla tuo vaippojen ompelu on jotenkin niin vaikeaa, en ole siitä juurikaan innostunut. Nytkin odottaisi pulia parin vaipan verran kaapissa, mutta en vain saa aikaiseksi. Mistähän lie johtuu. Mutta kivoja on nuo sun vaipat!

Villakissa kirjoitti...

Kiitos kommentista:) Minulla taas tuo muiden ompelusten eteneminen on aika hidasta.. Vaippoja tulee ommeltua ihan tarpeeseen, tulee lopulta halvemmaksi! Ainakin nuo osaksi kierrätyskankaiset..

glenni kirjoitti...

Täällä vielä eka vaippa odottaa tekemistä, leikattu jo on sentään (kaava oma, saa nähä kuinka istuu...) kuminauhat vaan hirvittää... :) ihania nuo sun vaipat!