lauantai 4. helmikuuta 2012

Villakissan poikaselle kissamaisia asuja

Tytölle halusin toisen talvimyssyn, jotta olisi molemmilla haalareilla omat, väriin sopivat myssyt. Royal-tuotteen salaisesta paketista löytynyt ihana Kioskikissa-velour sopi väriensä puolesta pihahaalarin kaveriksi. Ja onhan tuo suloinen muutenkin:) Kangas ei tosin riittänyt ihan toivomaani asetteluun, jossa tuo kioski olisi ollut aivan keskellä pipoa, mutta menee tuo noinkin. Ohje jälleen tuttu ja hyvä täältä.




Tytöltä puuttui niin ikään myös sopivan kokoinen ja lämmin villatakki. Minun neulomiseni ovat tätä nykyä surullisen vähäiset, joten koitin ommella jonkin kivan nutun. Valmistuihan tuo nopeammin. Samaa ihanaa kissakangasta tässäkin. Ruskea velour on Sampsukalta. Idean tuollaiseen nuttuun Irinka itseteossa -blogista. Kaava on muokattu peruspaidasta, koko noin 86/92 cm.
Ja villatakki vielä takaa. Näitä voisi tehdä lisääkin, kiva päällä, nopea tehdä:)
Jokin aika sitten meitä tytön kanssa onnisti ja voitimme kivassa blogiarvonnassa aivan ihanan palkinnon:)  Mekosta tyttö on niin iloinen, ja minustakin on kiva saada tytölle jonkun toisen itse tekemä vaate. Muutoin kun niitä tulee vain äidin ompelukoneesta, joskus puikoiltakin...

Lämpimät kiitokset vielä kerran Annen ompeluksia -blogiin!:)

Kirpakkaa pakkasviikonloppua jokaiselle täällä piipahtavalle :-)

2 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Ihana pipo ja villatakki! :) Mukavan lapsekasta tuo kioskikissa-velour :)

Villakissa kirjoitti...

Kiitos!Niinpä, sopii hyvin pienille tuo kangas, ja on se ilo isommankin silmäään:)