perjantai 1. helmikuuta 2013

Kodille ommeltuja

Joka vuosi se tulee, kun talven selkä taittuu ja valo pikkuhiljaa lisääntyy ja muistuttaa lähenevästä keväästä. Nimittäin kaipuu vaaleisiin, hempeisiin väreihin. Tällä kertaa ompelujen kohteena oli koti, joka sai hieman vaaleampaa, valoisampaa ilmettä.




Ostin Lidlistä sisustustyynyjä aika tasan kaksi vuotta sitten. Tarkoitus on ollut ommella niille tyynynpäälliset siis jo hyvän tovin. Nyt tartuin tuumasta toimeen. En halunnut tehdä mitään liian monimutkaista, jotta saisin toisenkin parin valmiiksi... Vetoketjut saivat siis jäädä kaappiin. Tein tyynyistä kaksipuoliset, toinen puoli vaalean beige, toinen vaaleansininen ja perhonen sitten sillä toisen puolen värillä. Perhosapplikointiin jäljensin kuvan Tildan ateljeessa -kirjasta. Kankaat on jo muutamia vuosia sitten Jätti-Rätistä ostettuja pellavasekoitteita. Tykkään kyllä kovin! 



Myös tuon kukallisen tyynynpäällisen surautin samalla, se on pätkä Hemtexistä taannoin ostamaani pöytäliinaa. Neitikin tykkää uusista tyynyistä :)



Ja laitetaan nyt vielä yksi kuva, kun nämä vihdoin sain ommeltua.


Perhosteemalla jatkoin sitten vielä tytön huoneessa. Sinne halusin uudet verhot, ja samassa Jätti-Rätin pellavakangaspinossa on odotellut tuollainen hennon persikan värinen, hieman roosaan vivahtava kangas. Se riitti juuri tuonne pikkuhuoneen verhoihin. Yksistään olisi kangas ollut turhan pliisu, joten laitoin siihen samalla mallilla ommeltuja perhosia, joiden kankaat kierrätyspuuvillaa.


Ehkä ovat aika kesäiset, syksyllä saatan keksiä jotain uutta.


Myös keinutuolin pehmusteet ovat odotelleet uusia vaatteita. Löysin hiljattain kirppikseltä rouhean pellavaliinan sopuhintaan. En voinut sitä sinnekään jättää, vaikka siinä olikin kaksi kauniisti kirjottua, mutta kovin jouluisen punaista monogrammikirjainta (vai mitä ne ovatkaan..). No, leikkasin liinan kahteen osaan, ja kirjaimet jäävät osittain piiloon istuintyynyn alle. Jotain pientä vaaleaa koristusta kangas mielestäni kaipasi, joten sai Tilda-kirjasta piirretyn sydämen ja pätkän pitsiä. Saa nähdä sitten kesällä, kuinka karhealle tuo pellava mahtaa tuntua heppoisissa, lyhyissä vaatteissa istua.. Mut nyt kestää likaantumattakin reilusti, vaikka mies tulisi suoraan metsähommista kiikkustuoliin :)




Hempeää ja aurinkoista viikonloppua Sinulle!

2 kommenttia:

Taija K kirjoitti...

Nättejä ompeluksia olet tehnyt. Minullakin on ollut jo ihan kevätfiilis välillä, ainakin silloin kun aurinko on vähän näyttäytynyt.

Villakissa kirjoitti...

Kiitos ystävällisestä viestistäsi:) Kyllä tuo aurinko ja pidemmät päivät vain tekevät heti keväisempää oloa. Ja innostuuhan ekat pikkulinnutkin silloin laulamaan, ja siitä vasta kevätmieli tulee:)