perjantai 26. huhtikuuta 2013

ja ruskeilla sekä keltaisilla jatkettiin

langoilla nimittäin.


Masuvauvalle tarvitsin haalaria (eli ihan oikeasti on uskoakseni tarvetta, toisin kuin ehkä bodeille ja potkareille, joita löysin tyttösen jäljiltä aikamoisen pinon.. tosin eivät ole itsetehtyjä nuo), sellaista vanuhaalarin tapaista, hieman kevyempää kuitenkin. Kankaaksi valitsin Kestovaippakaupasta talvella hankitun ihanan, suklaanruskean pilvivelourin. Mietin mikä kaava olisi sopivan helppo ja nopea. Valmiiksi oli piirrettynä vain Nukkumatti-unihaalarin (Ottobre 6/12) kaavat koossa 56 cm. Sattumoisin törmäsin tähän blogipostaukseen, jossa tuota kaavaa oli käytetty jumpsuitin ompeluun. Päätin matkia perässä ja käyttää jo valmiiksi piirrettyjä kaavoja säästääkseni vähän aikaa ja vaivaa. Hupun piirsin Ottobren (4/12) jumpsuitista.

Ja oman haalarin myöskin vuoritin Jätti-Rätistä löytämälläni napakalla trikoolla. Muutama sauma piti työvaiheessa purkaa, kun en jaksanut mistään etsiä ohjetta, kuinka tuon vuorituksen tekee nätisti niin että saumat jäävät päällikankaan ja vuoren väliin piiloon. Vuoritus onnistuikin lopulta ihan hyvin, mutta jälleen oli haarapalan kanssa ongelmia... Tällä kertaa sen toki jätin paikalleen. Vetoketju on uutena kirppikseltä ostettu. Hiharesoreista tein suljettavat. Tykkään kyllä, toivottavasti on sitten sopiva ja pääsee käyttöön.

Bodeja halusin kaikesta huolimatta vielä väkertää, ja tällä kertaa koitin hieman pienentää tuota Kisuliini-bodyn (Ottobre 6/12) 56 cm kaavaa mm. hihoja lyhentäen ja kaula-aukkoa suurentaen. Tosin jos suunniteltu kestoilu sujuu heti alussa, saa tuota kokoa bodylla ollakin.


Keltaisessa bodyssa jälleen Kestovaippakaupan apilatrikoota sekä samaa Jätti-Rätin trikoota, jota myös haalarissa vuorina. Tykkään tuosta trikoon väristä ja laadusta kovin, pitää hankkia lisää, jos sitä vain vielä löytyy. Tähän kokeilin kääntöhihoja tuosta paidan omasta kankaasta. No, ei niin kovin kiva lopputulos, mutta jääköön, mikäli toimivat. Muutoin leikkaan pois.


Ruskeassa bodyssa Samspukalta palanen ihanaa norsutrikoota. Ihan ei norsut riittänyt koko korkeudelle, joten laitoin haaraan apilatrikoota. Tuossa kohtaa ei sauma varmaankaan haittane, kun vaippa on kuitenkin alla. Bodylle kaveriksi tein pienen hiippamyssyn. Tykkään tästä niin! Mitat otettu valmiista vauvan kypärämyssystä ja malli piirretty hiippalakin muotoon. Lakin vuorena ohutta ruskeaa bambuvillaneulosta, jonka ostin aikanaan Hanhelilta. Todella kevyt ja mukavan pehmeä kangas vuorikankaana.

Jospa sitten nuo bodyt ainakin riittäisi. Seuraavaksi olisi vaippuleiden vuoro.

Mukavaa loppuviikkoa!

3 kommenttia:

Tarina kirjoitti...

Jo vain ompelukone & saumuri ovat laulaneet upeita asuja pikkuihmisille.
Olet kyllä mahottoman taitava!
Simaisaa Walpuria!

Villakissa kirjoitti...

Kiitos ilahduttaneesta kommentistasi!
No, enpä noista taidoista niin tiedä, mutta onneksi jokaisen ompeluksen myötä oppii taas vähän lisää!

Aurinkoista alkanutta toukokuuta!

elämää Saksalaismetsissä kirjoitti...

Olipa tosi hyvännäköisiä vaatteita. Olet todella taitava. Minä jätin joskus 30 vuotta sitten potkuhousujen teon vapaaehtoisesti, kun aina noiden vetoketjujen kanssa tuli ongelmia, mutta ulkoiluvaatteet tein molemmille lapsille, vaikken osannut edes suoraa ommella. Nyt teen lastenlapsille. näin se aika menee. Taidan ruveta seuraamaan blogiasi jatkuvasti. Törmäsin ihan sattumalta tänne.