maanantai 20. helmikuuta 2012

Kissamekko, junapaita ja muuta pehmeää

Pehmoista piisaa, nimittäin ulkona, niin kaunista ja valkoista:) Ja niin paljon, että eilen meinasi hartiavoimat loppua lumikolan varressa (ukkokulta oli reissussa, joten pitihän minun hieman auttaa ja tietä keventää, jotta tuo pääsi vielä illalla kotiinkin..)
Mutta lystiä on pienellä, vaikkakin tepsuttelu voi olla välillä hangessa haasteellista..


Sitten ompeluksiin. Tätä toistakaan ihanaista Muru-neulosta en kovin pitkään malttanut säästää.

Tein siitä tunikan, mutta tällä kertaa hieman isommilla mitoilla ja hihoihin lisäsin resorit, jotta kävisi vaikka vielä ensi syksynäkin. Nyt nuo hihat ovatkin juuri sopivat, kun nuo resorit kääntää ylös. Kangas ei aivan riittänyt koko hihoihin, joten leikkasin ne tuosta sydänvelourista, jonka ostin Kestovaippainfon kirppikseltä. Punainen resori Jätti-Rätistä.

Tuo kaula-aukko vain tuottaa yhä harmia, ja tuli jälleen turhan suureksi, purkasinkin jo kerran.. Vasta mekon ollessa jo käytössä tulin lukeneeksi ohjetta (Tilda-tunika, Ottobre 6/07) jonka mukaan saumanvaroja ei lisätä kaula-aukkoon... Minäpä tietenkin lisäsin saumanvarat tuohonkin.

Peruspaidan (kurssitoverilta sain kopioida Ottobren valmiskaavan, sellaisen missä on pelkästään tuon paidan kaavat, tarkempaa kaavanumeroa en laittanut ylös...) kaavalla tein tytölle aluspaidan Sampsukasta tilatusta ohuesta luonnonvalkoisesta merinovillasta. Resorit samaisen paikan pikkupaloja samaa, mutta hieman paksumpaa, kangasta.

Pikkis-neiti intoutui eräänä päivänä tutustumaan lähemmin minun vanhaan nukkekotiini. Juu, onneksi äiti on säilyttänyt tämän!

Mahtuihan tuo kissaneiti sinne juuri ja juuri, mutta kääntyminen olikin vähän hankalampaa.. Minne mahtoi olla kissa matkalla:)


Siskon pojalle, ihanalle suloiselle kummipojalleni, ompelin syntymäpäivälahjaksi junapaidan. Isoin applilkaationi tähän asti.  Paidan etupuolella on veturi ja yksi vaunu, takana kaksi vaunua. Ekan kerran tajusin laittaa tukikangasta myös tuon paitakankaan nurjalle puolelle...

Jotenkin onnistuin kuvaamaan niin, että tuon vaunun toinen pyörä näyttää aivan vinolle... Ei se ihan noin kallellaan tainnut ajaa mokoma! Olisikohan ollut tuulista pihalla...;-) Jospa saisin paidasta vielä sovituskuvia, niin lisäilen:)

Tässä vielä paita takaa.

Koko on siinä 104 cm (toivottavasti), malli piirretty valmispaidan mukaan. Kangas valkoista ja v-sinistä joustofroteeta Jätti-Rätistä, resori Royal -tuotteelta, applikaatiot tilkuista.

Aurinkoista ja ihanan talvista hiitolomaviikkoa Sinulle!

lauantai 4. helmikuuta 2012

Villakissan poikaselle kissamaisia asuja

Tytölle halusin toisen talvimyssyn, jotta olisi molemmilla haalareilla omat, väriin sopivat myssyt. Royal-tuotteen salaisesta paketista löytynyt ihana Kioskikissa-velour sopi väriensä puolesta pihahaalarin kaveriksi. Ja onhan tuo suloinen muutenkin:) Kangas ei tosin riittänyt ihan toivomaani asetteluun, jossa tuo kioski olisi ollut aivan keskellä pipoa, mutta menee tuo noinkin. Ohje jälleen tuttu ja hyvä täältä.




Tytöltä puuttui niin ikään myös sopivan kokoinen ja lämmin villatakki. Minun neulomiseni ovat tätä nykyä surullisen vähäiset, joten koitin ommella jonkin kivan nutun. Valmistuihan tuo nopeammin. Samaa ihanaa kissakangasta tässäkin. Ruskea velour on Sampsukalta. Idean tuollaiseen nuttuun Irinka itseteossa -blogista. Kaava on muokattu peruspaidasta, koko noin 86/92 cm.
Ja villatakki vielä takaa. Näitä voisi tehdä lisääkin, kiva päällä, nopea tehdä:)
Jokin aika sitten meitä tytön kanssa onnisti ja voitimme kivassa blogiarvonnassa aivan ihanan palkinnon:)  Mekosta tyttö on niin iloinen, ja minustakin on kiva saada tytölle jonkun toisen itse tekemä vaate. Muutoin kun niitä tulee vain äidin ompelukoneesta, joskus puikoiltakin...

Lämpimät kiitokset vielä kerran Annen ompeluksia -blogiin!:)

Kirpakkaa pakkasviikonloppua jokaiselle täällä piipahtavalle :-)

tiistai 17. tammikuuta 2012

Nallen pulkkaretki ja pöksyt siskontytölle

Täällä niin iloitaan, kun tuota kauan kaivattua lunta on vihdoinkin saatu sen verran, että pulkkakin pääsi käyttöön! Tytön kanssa ollaan pihalla pulkkailtu posket ja nenänpää punaisiksi:) Hauskinta tytöstä on kuitenkin saada vetää Iso Nallea pulkassa.

Ja sitä pulkkaa pitää siis vetää itse, mutta äidin sylistä... No, kaipa sen ymmärtää, kun jalat on vielä kovin pienet, ja lunta kuitenkin maassa jonkin verran. Lisäksi paksu vaatettoppaus yllä, niin eihän se liikkuminen kovin ketterää ole..

Siskontytölle ompelin toivomuksesta sydänpeppuhousut.

Kangas on ruskeaa velouria Sampsukasta (ihanan pehmeää ja paksua!), applikaatio velourtilkuista ja resori Royal-tuotteelta. Minulla ei ollut kotona sopivaa kaavaa, piirrettynä oli vain nuo Vilkas-pöksyjen 92 cm kaavat.. Ja pöksyt halusin nopeasti postin matkaan. Niinpä koitin tuota kaavaa parhaani mukaan sopivaksi muokata. Aluksi tuo vyötäröresori jäi liian suureksi. Purkasin sen ja sitten taisi tulla parempi, vaikka tylsäähän tuon saumuriompeleen purkaminen onkin...


Talvista viikon jatkoa!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Pieni punahilkka ja karhu

Tilasin minäkin, ensimmäistä kertaa, Tikbumsan blogissa olleen tarjouksen houkuttelemana noita ihania Muru-kankaita palaset. Ja voih..olen kyllä täysin myyty!

Etenkin tämä Otso-neulos, iki-ihana karhukuosi, juuri tässä värissä, siinä on jotain niin ihanaa. Kankaat olivat ilokseni myös mukavanlaatuisia, paksuhkoa, lämpöistä ja pehmoista! Ja mieltä lämmittää, että ovat luomua.

Karhukankaasta tuli nalleista pitävälle tytölle oma Karhu-mekko:) Kaavana Ottobren 6/07 Tilda-tunika, koko 92 cm hieman pienennettynä. Minä vain onnistuin taasen hieman möhlimään kaula-aukossa ja sain siitä jälleen vähän turhan ison..

Mutta käyttöön mekko pääsi, ja kerran tyttö jopa itse valitsi muiden mekkojen joukosta juuri tämän Karhun:)

Jokunen viikko sitten ompelin pieneksi käyneen kypärämyssyn tilalle uuden. En ole noita ennen ommellut, enkä edes kaavaa löytänyt. Ompelukurssin opettajan kanssa etsimme, mutta ei löytynyt kuin tavallisen myssyn kaava, josta opettaja piirsi kypärämyssyn kaavan. Hieman iso tuosta ehkä tuli, saumanvaroissa olisi vieläkin varaa ottaa pois. Kangas on vuosi sitten Sampsukasta tilattu merinovillapalanen, ihanan pehmeä, ja ihana väri..Tulee ihan Punahilkka mieleen, ehkäpä juuri tuon väljyyden ansioista..
Lähipiirin pienille pojille huristaa omat automyssyt joulupukin konttiin. Kaavana jälleen Kukikkaat kuosit -blogista kiva ohje. Kangas oranssia sydänautovelouria KVI:n kirpparilta, vuori bambu-villaa Hanhelilta, korvilla tuulensuojat ja yläreunoissa palaat heijastinnauhaa.
Aika hyvin taitavatkin heijastaa, kun salamalla koitin kuvata!

Miehelle sain lopultakin syntymäpäiväsukat valmiiksi. Lankana Novitan 7-veljestä musta ja vihreä, malli Kohoneulesukat Novitan uudesta Sukkalehdestä. Kiva malli, helposti sai tuollaisen nätin pintakuvion.



Kissaneiti lekotteli Mummilassa niin ruhtinaallisesti sohvalla, ja mukavahan tuolla oli, siinä on mistä ottaa mallia näin joulutohinassa...

  Rauhallista joulua myös Sinulle, joka täällä piipahdat!:)

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Valkoisia pipareita ja valkoista...Lunta!

Täälläkin saatiin lopulta hartaasti odotettua lunta, juuri sopivasti eilisen Itsenäisyyspäivän kunniaksi.
Ihan viime ja edellisvuotisiin hankiin tuota ei (vielä) voi verrata, mutta valoa ja iloa tuo kevytkin kuorrute tuo!

Ja lisää tuli hetken päästä, tosin aika märkää...


Itsenäisyyspäiväksi valmistui myös tytön joulumekko, jota käytimme myös joulukorttikuvissa. Ihan vain täällä kotona kameran kanssa leikittiin, josko noista tulisi joku korttiinkin liimattavaksi kelpaava...:)

Mekko on punaista samettitrikoota Jätti-Rätistä, josta myös punainen resori kauluksessa, sydänapplikaatiot velouria (en muista mistä), jälleen piparkakkumuotilla piirretty. Sieninauha Hanhelilta ja silitettävät Äidin tekemä - ja kokomerkit MamSellilta.
Tykkään todella paljon mekosta, tulee niin mieleen tuo ihana nostalginen kuosi, jota oli Mimmun verhoissa, teekannussa, peltirasioissa jne jne. Onneksi noita on vielä jäljellä oman tytön Mummilassa:)

Mekon kaava on jälleen sama muokkaus SK 1/08 paidan kaavasta, mitä kahdessa aiemmin tekemässäni mekossa. Muuten ihan kiva, mutta en tälläkään kertaa osannut tehdä oikeankokoista kaula-aukkoa, tuli taas liian iso.. Jospa ensi kerralla!

Lumisia terveisiä myös sinulle, joka täällä piipahdat!

lauantai 3. joulukuuta 2011

Piparkakkupipoja ja traktoreita

Teki mieli ommella jotain pientä jouluista tytölle, kun ei täällä etelässä ole muuten oikein päästy joulun tunnelmaan vielä, säiden puolesta siis. Myssylle olikin tarvetta, kun edellinen pääsi likastumaan ja pesussa menee aina tovi. Samalla kivalla ohjeella syntyi tälläinen Piparkakkupipo.


Päällinen kirpparilta ostettu naisten (käyttämätön?) punainen velourpusero, vuori ohkaista bambu-villaa Hanhelilta. Korvilla tuulipukukangasta ja lisäkerros tuota bambu-villaa. Sieninauha (joka muuten ei näy juuri näissä kuvissa, mutta on pipon takasaumassa, alemman kuvan pipoissa sama sieninauha), sekä applikaatioiden 2-puolinen tukikangas, ovat myöskin Hanhelilta. Solmiamisnauhat samaisesta kierrätyspuserosta, applikaatiot jf-tilkkuja. Applikaatioihin piirsit mallit oikeista piparkakkumuoteista, ovat osoittautuneet aiemminkin käteviksi malleiksi :-)

Toisen siskoni perhe, famiglia Metsänväki, saa kukin omat päänlämmikkeet jouluisissa sekä poikamaisissa kuoseissa.

Siskon tytölle tein muutoin aivan samanlaisen pipon kuin omalle tytölle, mutta solmiamisnauhat jätin pois. Perheen äiti saa samistella tytön kanssa omassa piparipipossaan! Huomasin vasta jälkeenpäin, että tämän pipariukko tanssii pikkaisen vinossa, mitä lie ollut glögin seassa ukolla...;-D Tähän ei enää paidan velour riittänyt, joten tämän ompelin punaisesta, ihanan pehmeästä trikoosametista, jonka hankin Ratexilta. Muut materiaalit samoja kuin em. pipoissa, paitsi että korvallisilla ei tuulisuojia.

Perheen pojalle traktoripipo joustofroteesta samalla mallilla, vuorina samaa bambu-villaa ja korvilla tuulikangasta ja extrakerros vuorikangasta.

Metsänväen perheen pää saapi sitten samistella pojan kanssa omassa traktoripipossaan :-) Kangas ei riittänyt enää korvalliseen malliin, joten tuli ihan peruspipo neliön muodossa.

Kuvissa vilahtaa myös pieni tuunausompelmus. Ostin ihanan, mutta jo kovin käytetyn ja polvista kuluneen, retropotkarin kokoa 80cm. Olisi tuo varmasti mahtunut potkareinakin vielä meidän tytölle, mutta en enää noin isolla osaa käyttää potkuhousuja.. Niinpä pienen harkinnan, ja ompelukurssin open hyvien vinkkien jälkeen leikkasin housuosan pois ja ompelin suloiseen yläosaan hamekaitaleen. Nyt on tyttösellä "uusi" Norsu-liivihame. Hamekaistale samaa punaista samettitrikoota kuin siskoni pipossa. Äitini muuten huokaisi nostalgisesti hameen nähdessään: "tuohan on tuttu, siskollasi oli tuo potkupuku":-)



Aurinkoista toista Adventtia jokaiselle!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Uuden kaverin kanssa

Postataan nyt kerralla useampi ompelus. Minulla nimittäin vaihtui (vihdoin!) tietokone tässä välissä, ja kesti tovin ennen kuin opin näitä kuvankäsittelyn saloja. Vanha kone ja vanha kamera, joista jälkimmäinen on edelleen palveluksessa, olivat jo vuosien ajan tulleet kovin tutuiksi, muttei tämän uudenkaan kaverin kanssa ole lainkaan hullumpaa. Ainakin nopsemmin sujuu tämä työskentely :-)


Vasemmalta alkaen:
Tytölle ompelin Kärpässienitunikan. Applikatiota pääsin jälleen harjoittelemaan, toistaiseksi vain noiden isojen ja yksinkertaisten kuvien parissa. Tunikan kangas on ohkaisempaa collegea Jätti-Rätistä, sienen jalka velouria ja sienen hattu, kuten tunikan kaulusresori, kierrätyspaidasta. Kaava on muokattu SK 1/08 paidasta. Äidin tekemä - ja kokomerkit MamSelliltä.


Siilimyssy on vaaleanpunaista velouria ja vuorena samanväristä fleeceä. Ohje myssyyn täältä. Korvaläpissä tuulenpitävää kangasta. Applikaatioharjoitukset jatkuu, tuon pitäisi siis esittää siiliä.. On toinen versio, jonka vasta tunnistin siiliksi ;-D




Kerhoon ompelin meille samismekot, niin ikään jo keväällä Bellapuun alesta ostamastani aarteesta, iki-ihanasta Myllymuksujen ruskeasta Piparikukka-joustofroteesta. Tytön mekon kaava on sekin muokkaus, oman mekon kaava on Bohemian (Ottobre Woman 5/09 ). Tähän tahdoin vähän leikkisyyttä, ja niinpä taskuista tuli eripariset:)


Haalarit on jo keväällä jonkun kangaskaupan, en muista minkä, alennuksista hankittua Metsolan ihanaista kangasta. Nyt vasta saumurin ja ompelukurssin myötä uskalsin käydä tuota ompelemaan. Neiti sai haalarit Mustikka-haalarin (Ottobre 6/09) kaavalla, jota tosin muokkasin jättämällä vetoketjun pois. Olalle tuli kaksi riviä nappeja. Olihan tuossa lopulta varmasti enemmän väkertämistä kuin olisi vetskarin kanssa ollut. Kun piti noita olkalärpäkkeitä pyöristää, lisätä vahvikkeita, mittailla resorit uusiksi jne jne..

Tässä vielä Kärpässienitunika mummilassa, missä kissojen lelut on ainakin yhtä kiinnostavia kuin lastenkin lelut:-D


Tarpeellisiin Kurahanskoihin löytyi kiva ohje täältä. Nämä onkin hiekkalaatikolla aivan mainiot! Päällinen PUL-kangasta, vuori fleeceä. Yllätyksekseni nämä istuvat kädessä myös peukalon osalta paljon paremmin kuin kaupan rukkaset, jotka on aina jotenkin isoja. Tuo ranneosan kumpparin olisin vain voinut vähän löysemmäksi ommella.

Pikaompelus miehen kummipojalle, Siilipipo keltaisella collegevuorilla, mallina Iso-Nalle.

Pöksyjä ei tytöllä ole kovinkaan monia. Kokeilin tuota Vilkas-housujen kaavaa (Ottobre 4/08) ja kivahan tuo on! Kangas Jätti-Rätin ruskeaa, paksuhkoa ja lämmintä collegea.

Menin vain laiskana yöompelijana muokkaamaan vyötäröä siten, että tein pelkän resorin. Muuten hyvä, mutta vähän kireämpi olisi tuo saanut olla... No, eipä nuo ihan sentään vauhdissa tipu:) Applikaatiokokeilutkin jatkui, sydän velouria.

Tässä vielä yhteiskuva siilimyssystä ja pöksyistä. Iso-Nalle sai jälleen toimia mallina!


Mukavaa marraskuun alkua jokaiselle!