lauantai 8. lokakuuta 2011

Palvelukseen halutaan


Aluksi hieman vaippulihöpinää.

Eli meillä tarvitaan kipeästi hyviä, pitäviä taskuvaippoja. Minä kun en ole saanut noita taskuja muutamia kertoja lukuunottamatta pitämään, aina falskaavat. Tuntuu tylsälle, kun varmistukseksi vedän aina villikset vielä taskujenkin päälle, kun olisi kiva pitää sukkahousujakin toisinaan. Niinpä otin tutun kaavan (SK 1/-08), muokkasin eli levensin ja pidensin haaraa, levensin kumpparikujia niin, että ovat kuin röyhelövaipassa ja pidensin siivekkeitä. Nyt ekan käytön jälkeen näyttäisi, että nämä istuvat ja pitävät, jei!:)


Kahdessa päällinen PUL:ia, yhdessä kirpparilta kotiutunutta ÄP:n huppupyyhettä (tästä tuli siis sisätäyttö). Kaikissa sisus coolmaxia.

Myös noita kosteudenpitäviä ruokalappuja tarvitaan meidän pienelle piimäparralle:)



Neulottu kaulurikin tulee suoraan puikoilta tarpeeseen, tuollainen kun neidiltä vielä puuttui. Ohjeena SK 11-12/2009 liite, malli Kauluskauluri, lankana Novitan Bambinoa. Voiko sitä olla yksinkertaisempaa mallia nitkuttaa nopiasti lämpönen kauluri:)


Kivoja yö-/oloasujakin on hyvä olla. Meillä ei noita kaksiosaisia vielä olekaan. Sellaisen ompelin tytölle SK 1/2008, koko 80 cm, ohjeella. Kankaaksi otin kaiken lopun pinkin bambuperhosneuloksen, mitä löytyi kaapista. Ihan se ei riittänyt, joten piti jatkaa ruskealla vastaavalla siilikuvioisella. Resorit, kuten kankaat, on Myllymuksuilta. Ekaa kertaa resoria noissa ompelin, jännitti ja hirvitti, mutta tuli kuin tulikin käyttöpöksyt. Liekö aloittelijan tuuria... 


Aivan ihanan pehmeä muuten tuo bambuneulos, en minä (pihinä) sitä taida vaippuleihin, ulkopinnaksi ainakaan, raaskia käyttää. Pitää muuten hehkuttaa myös tuota mallia, on nimittäin ihanan korkea ja juuri sopiva kestovaipoiille! Lähes kaikki meille kotiutuneet ostopöksyt on kovin matalia vyötäröltään ja aika nafteja malleja muutoinkin, ettei niitä voi kunnolla kestovaipan kanssa edes pitää.

Pöksyt lähempää.



Ja paituli kans:



Mummilassa viime viikolla intouduttiin leikkimään kissojen kanssa oikein kunnolla, vai intoutuivatko kissat meidän kanssa kisailuun, mene ja tiedä. Mutta kivaa oli!

Aurinkoista lokakuun viikonloppua!


Miauuuu, nyt minä vasta hiiren pyydystän!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Pieniä syksyisiä töitä

Eräs hyvä ystäväni kysyi, mahtaisinko ehtiä ommellasurauttaa hänen pojalleen tuollaisia kauluri-kuolalappusia. Pikkuisella on näin syksyiseen tapaan kova nuha, ja kuolakin siinä helposti valuu ja kastelee paidat. Otin mallia meidän neidin kaulurista ja valitsin poikamaisimmat kankaat, mitä huushollista löytyi. Tällaiset lopulta kiikutimme perille.


Kaikissa alempana kankaana valkoinen fleece, päällikankaat joustofroteeta tai Myllymuksujen bambucollegea. Kiinnitys kahdella nepparilla.


Toiseksi vanhin kummipoika vietti juuri 5-vuotispäiviään, ja Tuomas Veturin kanssa pakettiin laitettiin tällainen pipon ja kaulurin setti. Pipoon löytyi kiva ohje täältä.



Päällikangas näissä Myllymuksujen bambutrikoota, vuori Jätti-Rätin keltainen trikoo. 



Keltaisen ja ruskean yhdistelmällä jatketaan. Omalle tytölle olen haikaillut syksynsävyistä liivimekkoa. Nyt kun vihdoin pääsin ompelukurssille, sain kaivattuja neuvoja tuon resorin ompeluun. Ihanaa, sanon jo yhden kurssi-illan jälkeen. Ihanaa, kun vihdoinkin on joku, jolta kysyä kädestä pitäen neuvoa:) Nettikin on todella isoksi avuksi, mutta nopeampaa ja helpompaa on tuo aito opetus.



Mekon malli Nasta-liivimekko (Ottobre 4/2008), koko 80 cm, kangas Jätti-Rätin trikoo, resorit Myllymuksuilta, pöllönepit Sampsukalta, tukikangas Eurokankaasta ja applikaatio velourtilkkupussista. 



Lapasia tyttö tarvitsi, sellaisia peukullisia. Oma peukku jaksaa jo jonkin verran noita neulomuksia, etenkin peukkutuen kanssa. Eikä tuo luontokaan oikein antaisi periksi ostaa valmislapasia, kun lankakaappi pursuaa lankoja... Niinpä nitkutin tällaisia.

Peruslapaset 44 s.
Lanka: Novitan Bambino varressa, Wool lapasosassa
Puikot: 3 sukkikset
Raitasukat 
Malli: SK 11-12/09, joululiite
Lanka: Lidlin sukkalanka
Puikot: 2,5 sukkikset


Kärpässieniä olen ihastellut virkattuina joissain blogeissa. Itse kun en virkata osaa, koitin mitä noista tilkuista syntyisi ommellen. Tällaisia tuli!




Aurinkoisia syyskuun viimeisiä päiviä!

perjantai 9. syyskuuta 2011

Syksyn punaista

Syksyllä viehätyn usein punaisesta. Paitsi alkusyksyllä puolukkametsässä, punainen ilahduttaa myöhemimn myös puiden lehdissä, ruskan lomassa, kaiken sen keltaisen (ja ruskean) lomassa...

 (näitä löytyi monta kipollista, nam!, ihanan satoisa syksy tänä vuonna)

Neidin kuvaaminen vain alkaa olla jo oma haasteensa minun vanhalla pikkukamerallani...

Tämän seuraavan kuvan langan punertava sävy on kyllä lähinnä ruskeanpunainen, tai korkeintaan pihlajanmarjojen sukua, mutta valikoitui tytön sukkiin. Kesällä nimittäin heräsin huomaamaan, ettei lapsella ole ainuttakaan paria villasukkia syskyn lähestyessä... Peukkuni, joka yhä vihoittelee kipugeelistä ja rannetuesta huolimatta, sai nyt antaa periksi edes pienten sukkien verran. Kuvassa näkyvät kengät - jotka kaipaavat pientä ryhdin kohennusta - ovat ihana löytö mummilasta! Kiertäneet molemmilla siskoillani vuorollaan.


Perussukat
Malli: perussukka 2o,2n -joustimella, 44 s.
Puikot: resorissa 2,5 mm, muutoin 3 mm bambusukkikset
Lanka: Novita Nalle, oranssi ja ruskea


Kamera tulee, karkuun...!!


Tänne Turkuun avattiin hiljan oma Punaisen Ristin Kontti-kirppari. Siellä piti käydä jo avajaisviikolla (kannatti käydä, siellä törmäsin entsiiin kollegoihin), ja löytyi sieltäkin jotain kauniin punaistakin. Olen haaveillut (itselleni ) tytölle nukensänkyä, ja tälläisen aarteen toimme kotiin. Mummilasta löytyi vielä soma nukenpeitto, muisto omasta lapsuudesta.


Iloisen värikästä syyskuun viikonvaihdetta Sinulle!

torstai 4. elokuuta 2011

Mistä on pienen kesä tehty

Kesä, jota sentään vielä on jäljellä, on tehtyn metsän herkuista,


talven lettukestien odotuksesta,


ilosta ja suolavedesta kipristyneistä pienistä varpaista ja sormista,

kirpputorilöydöistä,


ensimmäisistä syntymäpäivistä iloisessa seurassa, äidin ompelemista Tilda-nalleista,

ja kummitädin pitämästä satuhetkestä, jota seuratiin hartaasti, vanha nalle sylissä.

Aurinkoista ja eloisaa elokuuta Sinulle!






tiistai 14. kesäkuuta 2011

Kesäpäiviä

Eipä minulla tällä kertaa paljon asiaa ollut. Tulinpa vain linkittämään arvontaa, ja samalla laitan pari kesäistä kuvaa viime viikonlopulta näiden sadepäivien keskelle.

Junalelu oli jäänyt serkkulassa käydessä meidän rattaiden pussukkaan, ja siinä kulki vielä mökkireissullekin. Onneksi, sillä junalla oli kiva ajella viltin päällä vuoristorataa!

Nämä kuvat ovatkin sitten reilut pari viikkoa vanhoja, kyllä oli vielä vilpoista silloin!

Käytiin tervehtimässä Muumeja, joiden nimen neiti osaa lausuakin jo lähes oikein :- ) Taisi silti isot otukset vähän jännittää, vaikka äidin sylistä niihin tutustua saikin...

 PS. Vilahtipa näissä kuvissa sentään jotain itseommeltuakin, tuolta parin postauksen takaa...

Aurinkoa sateen jälkeen odotellen ja sitä myös Sinulle toivoen!

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kesän ensimmäinen

Tämän kesän ensimmäiset ropsut on ropsuteltu tuoreella vihdalla, talviturkki kastettu mökillä saunassa (uimaan en uskaltautunut vielä...) ja kesätunnelmaan päästy:)

Kesäisiä syntymäpäiviäkin vietettiin siskolassa, jonka tyttöä lahjoin jo tutuilla hernepusseilla, tällä kertaa vain tyttömäisissä väreissä. Muutenkin näitä oli kiva tehdä, kun nimi oli sopivan mittainen:) Hernepussit sujautin kernistä ommeltuun pussukkaan, jota voi käyttää vaikka uimareissuilla märän uimapuvun kuljettamiseen.




Kesätytölle pakettiin laitettiin myös mansikkamekko. Kankaana vaaleanpunaista velouria, applikointi trikoota ja lehdet velouria. Olalla mansikkanepit. Malli sama kuin edellisen postauksen mekossa.


Mietin kovin noita lasten, tai omienkin, kuvien julkaisua täällä virtuaalimaassa ja päädyin kuitenkin näihin päättömiin kuviin. Ovat hieman tylsempiä kuin naamakuvat, mutta jotenkin tuntuu nyt näin paremmalle. 


Lämpöisiä kesäpäiviä!






tiistai 17. toukokuuta 2011

Meidän mekot

Minusta jo tuntuu, että saan aloittaa lähes joka postauksen sanoilla pitkästä aikaa... No mutta, täällä sitä taas ollaan ja ollaan ommeltukin sentään jotain. Neulomukset ovat yhä harvassa edelleenkin kipeän ranteen ja peukalon vuoksi.

Näitä ruokalappuja tein suoraan tarpeeseen, ja kuten kuvasta näkyy, on niitä jo käytettykin!:)  Lisääkin voisi siis ommella.

Ompelin niihin PUL-kankaasta tuon päälliosan ja kierrätysvelourista taustan, kiinnitys on nepeillä.

Vaippuleitakin tarvitaan. Tässä kokeilin muokata parista kaavasta parhaita puolia, tuli ehkä turhan iso vielä...



Vihdoin minäkin pääsin huristelemaan saumurilla! Uskalsin siten korkata jo kuukausia odotelleen ihanaisen Lasten Metsolan hippikukka-kankaan, josta saimme tyttösen kanssa uudet mekot kerhon kevätjuhliin.

Olisin halunnut itsellenikin tuollaisen tunikamallisen, mutta kangasta ei riittänyt molemille siihen..
Neidin mekkoon piirsin kaavan Elsbeth Güntherin kirjasta Ompele lapselle, tosin tein kirjan mekosta poiketen olalle muotokaitaleet ja neppikiinnnityksen. Oman hameen tein omasta päästä, vyötäröllä Myllymuksujen magonkeltaisesta bambujoustiksesta tehty kuminauhakaitale.

 Sateen ropinasta huolimatta aurinkoista kesän odotusta Sinulle!