lauantai 14. maaliskuuta 2009

Liian isot sukat ja uusi kirja

Lankaa viime postauksen pöksyistä jäi hyvinkin yli, ja niinpä ajattelin käyttää ne samaisen saajan uusiin villasukkiin. Edelliset villasukat kun jo alkavat käydä pieniksi pojan kasvaessa vauhdilla ulos vauvamitoista. Mutta nämä koon 22 sukat näyttävätkin sitten aivan hurjan isoille!
Villasukat
Malli: perus, silmukkamäärä ja mitat täältä
Lanka: Novitan Nalle
Puikot: 3 bambusukkikset


Saavat odotella vaikka ensi kesän vilpoisia iltoja tai seuraavaa syksyä. Housuissakin oli kasvunvaraa, joten hätä ei ole kovinkaan suuri :)

Tilasin reilu kk sitten itselleni käsityölehden suurelta osin ylivoimaisen houkuttelevan tarjouksen viettelemänä. Tyytyväisyys päätökseen vain kasvoi, kun tilaajalahja kolahti postiluukusta. Tämä kirja on todella suloinen!

Kuvia jaksaa katsella uudelleen kerta toisensa jälkeen, ja näyttäisi siellä olevan ihan hyviä ja toteuttamiskelpoisia ideoitakin vanhojen tavaroiden kierrätysidean pohjalta. Ehkei mitään maailmaamullistavan uutta, mutta oikein hyviä perusjuttuja ainakin, sellaisia jotka sopivat minkälaiseen (romanttiseen) huusholliin tahansa.Kirjaa selailee myös viime viikon kirpparilöytö Nalle. Sen laaja suku löysi jo varhemmin tiensä luokseni, ja pitihän toki serkkupojankin päästä mukaan:) Keräsin useita vuosia sitten enemmänkin noita vanhanaikaisia Teddyjä, ja saivatpa kaikki tuolloin omat nimetkin. Vaan mahdanko noita kaikkia enää muistaa....

Eilen illalla aloitin itselleni huivia syksyllä ostamastani aivan ihanan sammaleisensävyisestä Rose Mohair -langasta. Malliksi valitsin saman kuin aiemmin tekemässäni siskon huivissa. Nallesta taitaakin saada innokkaan neulojan apurin;-)

Ei kommentteja: