maanantai 29. kesäkuuta 2009

Keskikesän sadetaikoja ja helteisiä ostoksia

Ajattelin, että seuraavaksi päivitän vasta kun seuraava työn on valmiina pois puikoilta, mutta mutta.. Joskus kivakin työ ottaa aikansa valmistua. Pieni vilautus siitä kuitenkin sallittaneen:-)

Juhannus meni tosiaan vielä vilpoisissa ja sateisissa keleissä. Hyvä puoli siinä oli se, että tämä tuli mahdolliseksi:Enpä muista, koska viimeksi olisin ollut kokon äärellä...

Tämä työ minulla oli tosiaan keskikesän juhlalomalla mukana. Työ eteni tuolloin vaiheeseen, josta en osannut ilman netin neuvoja edetä. Piti keksiä muita, (vihreitä) käsitöitä.Jospa joku niistä säilyisi vielä talvenkin varalle.Viime viikolla keskiaika valtasi jälleen Turun. Markkinahumussa äänet, maut ja tuoksut kutsuivat kävijää suunnalta jos toiselta. Jotain pientä kivaa tuli kotiinkin. Napeille on jo tehtävä varattuna, rannekoru on ollut jo käytössä, mutta huovutus olisi aivan uusi kokeilu, sitten kun innostun.

Aurinkoista kesän jatkoa!

torstai 18. kesäkuuta 2009

Iloista juhannusta!

Blogirintamalla ollut hiljaista taas viime aikoina... Töitä on aloitettuna parikin kipaletta; kolmannenkin laitin puikoille ja tein sen ekana valmiiksi. Suomen suvi saneli nimittäin tarpeen hetikäyttöön-neuleelle, ja uudet villasukat valmistuivat viime yönä. Pikkasen niitä neuloessani kyllä toivoin, että jospa juhannuksesta tulisikin nyt helteinen, kun varaudun siihen paksuilla villasukilla....
Sinivalkoiset sukat
Malli: perus pikkumuunnoksella (3o,2n -joustin)
Lanka: 7-Veljestä
Puikot: 3,5 bambut
Koko: miehen (52 s.)


Kuvan mukaan on tullut puuhattua muutakin kuin neulontaa, mm. lukemista, ulkoilua ja leipomista. Liekö sitten vielä teemaan vaikuttanut se, että viime vuoden Mittumaari tuli vietettyä ulkomailla. Tänä vuonna nautitaan kotimaisesta keskikesän juhlasta, ja maistuuhan silloinkin perinteinen piimäkakku:)

Uusia sukkia teki mieli sovittaa Pyrylle, mutta kissa olikin eri mieltä ;-)
Leppoisaa ja rentoa juhannusta toivottelevat Anni, Pyry ja Pikkis!

sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Pieni keväinen villatakki

Kesähän nyt jo oikeastaan on, säiden perusteella ainakin. Jo keväällä aloitettu neuletakki on kuitenkin vihdoinkin valmis, ja suuntasimme heti pihalle koivujen alle sitä kuvamaan. Lyhythihainen jakku
Ohje: Moda 1/2009 (malli nro 29), koko 36/38
Lanka: 7-Veljestä, kirkkaan vihreä Marttojen kampanjaväri 300g + kirkkaan valk. melkein 150 g
Puikot: 5 bambut


Takin juju on lyhyissä hihoissa sekä korkeassa kauluksessa, jonka taitoin kaksin kerroin ja ompelin saumaan kiinni.
Nähdessäni kevättalvella kaupassa tuota 7-Veljestä -langan uutta väriä Marttojen tuomana kampanjana arvelin sen olevan ehkä turhankin räikeää ja sopivan vain sukkiin tai muihin pienempiin töihin. Kiikutin sitä kuitenkin kotiin pari kerää, ja puikoilla lanka alkoikin miellyttää silmää yhä enemmän ja enemmän. Sävy on ihanan pirteä ja tuore. Jotenkin se muistuttaa juuri puhjenneita koivun lehtiä! Halusin takkiin myös jotain muuta väriä, ja valkoinen sopi näin kevät-/kesäaikaan. Niin, ja löytyyhän koivustakin valkoista.
Korvasin siis ohjeen Noro-langat tällä tavallisen naisen versiolla eli 7-Veikalla, jonka silmukkaluvut täsmäävät aika lähelle. Tein saman tempun myös aiemmin valmistuneessa liivissä. Mutta, mutta; joko takin käyttäjä on isompi kuin koko 38 edellyttäisi, tai sitten se mallitilkku olisi todellakin hyödyllinen joskus tehdä... Takki on nimittäin napit kiinni aavistuksen turhan knafti. Ehkäpä uusi höyrytys ja kevyt venytys voisivat vielä auttaa (tai sitten vähemmän niitä herkkuja...)

Pikkis tahtoi jälleen tapansa mukaan auttaa, mutta vielä taitaa neiti tarvita hieman opastusta neulan käytössä :)


Työn valmistuttua pieni kesäinen hemmottelu on paikallaan, herkkulupauksista huolimatta. Kissoille tarjottiin kermavaahtoa, jonka ne kuulemma nauttivat mieluiten ilman mansikoita.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Sulottaret

Viikonloppu kului jälleen luonnon helmassa, hetken jopa sateen rajuakin ropinaa ja ukkosen jylinää kuunnellen. Puikot, lankaa ja ohjeet oli tietenkin mukana, ja sain kuin sainkin joululahjaksi kaavailemani Sulotar-sukat valmiiksi. Tosin höyrytystä sukkaset vielä kaipaavat. Ryhdyin silti heti kuvauspuuhiin, vaikka sen kanssa olikin vähän niin ja näin. Ulkona joko aurinko paistoi väärästä suunnasta ja loi varjoja,tai sitten roskat tarttuivat villaisiin sukkiin, vaikka kuinka koitin pysytellä kiven päällä yhdessä piirakkaraparperien kanssa. Kotona pyödälle asetettuina puolestaan oli hankala saada sukan keskellä kulkeva mallineuleen kuvio näkyviin.
Sulotar-sukat
Malli: Kotiliesi, Nro. 21/2008
Lanka: Roosa 7-Veljestä, vähän vajaa yksi kerä
Puikot: 3,5 bambut

Koko: noin 39

Toivottavasti tuosta saa silti jotain selvää:)

Viimekertainen laiturilla päivää paistatellut telkkä ei enää uskaltautunut yhtä läheisiin tuttavuuksiin, mutta tämä herra - tai rouva?! - piipahti useammankin kerran aivan rannassa uiskentelemassa.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Ulkoilua

Kesäkausi on pitkän odotuksen päätteeksi aloitettu täälläkin. Sen kunniaksi kirjakauppareissulta pääsi kotiin kauniilla kuvillaan hurmannut kesäkirja. Tiskiharjan puolestaan maalasin kesäiseen asuunsa jo muutama vuosi sitten.Pari viimeistä viikonloppua on siis kulunut enimmäkseen ulkoilun merkeissä kaikenlaisen puuhastelun parissa. Valmiita neulomuksia ei ole tästä syystä vieläkään näyttää. Edellisessäkin postauksessa vilahtanut neuletakki oli kyllä edelliskerralla mukana ulkoilemassa, mutta sää alkoi näyttää tältä (kuvan tahrat ovat sadepisaroita)ja neulojan sormet kohmeistua ja hidastua vilpoisessa ilmassa. Nyt takki odottelee sisätiloissa saumojen sekä nappien ompelua ja kaulusta.

Viime viikonloppuna aurinko paistoi sitten senkin edestä, ja pääsin lataamaan tuleviin joululahjasukkiin kunnolla auringon lämpöä :-) Täällä ollaan minulle hyvin epätyypillisesti todella ajoissa joululahjojen kanssa!
Bongasin samalla reissulla toisenkin auringosta nauttijan. Seuraavaksi kun palailen, lupaan esitellä jotain valmista. Ja ei kun töihin:-)

lauantai 2. toukokuuta 2009

Vapun jälkeen

Kunnon flunssa kävi täällä vieraisilla juuri vapunaluspäivinä, eikä hellittänyt täysin otettaan edes keskellä aurinkoista juhla-aikaa. Se verotti intoa ja voimia juhlien suhteen, mutta ei sentään latistanut mieltä. Teki hyvää lepäillä välillä päivänokostenkin merkeissä, ja nauttia kevään alkavasta vihreydestä! Herkuteltu on myös kotitekoisella simalla, kaupan munkeilla sekä lukuisilla muilla makeilla ja suolaisilla hyvyyksillä. Eiköhän voimat tästä palaudu:) Aurinkoista toukokuuta!



tiistai 28. huhtikuuta 2009

Syksyä odotellessa...

Kesä ei ole ihanan lämpimistä keleistä huolimatta vielä edes alkanut, ja täällä jo toivotellaan syksyä saapuvaksi! Eipä sentään, kevät ja kesä saavat kyllä tulla ensin kaikkine mukavine asioineen, mutta jo viime syksynä aloittamani tunika pääsi lopulta puikoilta, siitä hehkutus! Sen värit ovat kyllä sen verran syksyiset, että taidan laittaa sen jälleen kerran odottelemaan. Kainaloiden kohdalla tuli syksyllä epäilys ja luottamuksen puute uuden edessä, joten työ jäi roikkumaan ja aloitin aina vain uusia ja uusia töitä, vaikka omatunto vähän väliä muistutteli isosta keskeneräisestä. No, nyt se on valmis, ja pidän kovin:)Kaarroketunika
Malli: SK 2/2008
Lanka: Istexin Létt-Lopi
Puikot: 4,5 pyöröpuikko, virkkuukoukku
4

Värejä tunikaan tuli alkuperäisohjeen kahden sijaan hieman enemmän. Näin siksi, että tuota ruskeaa ei ollut riittävästi yhdessä sävyssä... Edit: unohdin mainita, että jätin ylimmän, pienemmän tähtikuvioketjun tekemättä samasta syystä eli samansävyisen langan puutteen vuoksi. Hamstrasin taannoin noita ihania, rouheita ja maanläheisiä Létt-Lopi -lankoja alesta lähes kaikki, mitä kaupassa oli tarjolla. Lankaa on vieläkin runsaasti jäljellä, tosin niin on sävyjäkin, joten sopinevat pieniin tai kirjaviin töihin. Hihansuut olisi myös pitänyt päätellä vissiin tiukemmin, ainakin tuo toinen on hieman hassuilla rypyillä.
Taisi ekassa kuvassa räpsähtää salama, värit ovat enemmän tätä.

Kuvausretkellä metsästä löytyi pieni metsätonttukin:)